maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kesäretki Somerolle: Eläinsuojelukeskus Tuulispää

Eilen teimme pienen kesäretken Somerolle, Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän. Hämeenlinnasta perille ajeli noin tunnin verran, ja matkan varrelle osui monen monta hauskannäköistä paikkaa, joissa olisi tehnyt mieli pysähtyä. Mutta koska minua odotti jälleen työyö, ei kesäretkeen voinut käyttää koko päivää. Ehkä ensi kerralla ehdimme poikkeamaan vaellusreiteille, retrohenkisiin kyläkauppoihin ja kahviloihin, sekö räpsimään kuvia idyllisestä maalaismaisemasta. Mutta nyt olimme priorisoineet Tuulispään tärkeimmäksi kohteeksemme.



Eläinsuojelukeskuksen ideologia avautuu minusta parhaiten heidän nettisivuiltaan:

"Eläimet tulevat tänne erilaisista syistä, yleensä ne ovat iäkkäitä, joille on hankala löytää enää uutta kotia, ne voivat olla eläinsuojelutapauksia, tehotuotannosta pelastettuja tai muuten vaan ihmisen hylkäämiä eläimiä. Eläimille tarjotaan rauhallinen loppuelämänkoti, jossa ne voivat toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Tänne tulevat eläimet voivat olla vanhoja, vammautuneita tai sairaita, mutta niiden kunto pitää olla sellainen, että ne kykenevät parantumaan tai vähintäänkin elämään kivutonta elämää"

Minua suoraan sanoen hieman jännitti. Ensinnäkin ajattelin, että olen kovin tietämätön eläinten oikeuksista ja vegaanisesta elämäntavasta. Mietin myös, etten osaisi kysyä mitään fiksua tai ottaa kantaa mihinkään asiaan. Onneksi ei tarvinnutkaan. Tuulispään työntekijät kertoilivat eläimistä, niiden taustoista ja kohtaloista. Kun lyhyt ohjattu tutustumiskierros oli takana, sai eläimien kanssa hengailla itsekseen. Onneksi siis jälleen uteliaisuus ja tiedonjano voittivat jännityksen, sillä paikka ja sen eläimet tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Lisäksi se lisäsi entisestään kiinnostustani kasvissyöntiin, eläinystävällisempiin valintoihin sekä eläinten parissa tehtävää vapaaehtoistyötä kohtaan.




Lapsuudessa isovanhemmillani oli sikoja ja toisilla isovanhemmillani lehmiä. En lähde ottamaan kantaa niiden eettisyyteen, mutta jotain tärkeää ne opettivat minulle, ja sen arvon ymmärrän nyt. Ensiksikin, opin tekemään fyysistä työtä ja opin, ettei haittaa, vaikka välillä vaatteet likaantuvat tai lehmä astuu varpaille. Opin myös, että ensin tehdään sikalatyöt ja sitten vasta mennään mökille uimaan. Minulla ei siis ollut mahdollisuutta kasvaa hienohelmaksi tai prinsessaksi. Esikuvani oli tuolloin intiaaniprinsessa Pocahontas ja kun edellisvuonna eräissä juhlissa vanhempieni piti kuvailla minua muutamalla sanalla, yksi niistä oli luonnonlapsi. Sellaiseksi sitä kasvaa kun istuu possujen kanssa samassa karsinassa. Toinen tärkeä oppi lapsuudesta ja asia, joka oli huomattavissa vahvasti erityisesti Tuulispäässä, on se, etteivät eläimet olleet vain lauma tai massa. Ne ovat yksilöitä, niillä on luonteepiirteitä, jotka erottavat ne toisistaan. Ja ne tuntevat kipua ja stressiä, kuten mekin. Nämä opit ovat nousseet pintaan nyt, kun eläinten ja luonnon kohtelu on ollut ainakin omassa mielessäni aika pinnalla. Uskon vahvasti siihen vanhaan kliseeseen, että jokainen meistä voi tehdä jotain eläinten ja luonnon hyväksi, jos meillä on vain tarpeeksi tietoa ja halua toimia niin. 

Korostan silti edelleen, ettei minulla ole tarpeeksi vahvaa tietopohjaa tällaisista asioista, jotta voisin alkaa jakamaan kovin vahvoja mielipiteitä täällä. Nämä ovat minun henkilökohtaisia näkökulmiani, jotka ovat muokkautuneet omien kokemusten ja luetun tiedon perusteella.




Päivä oli hyvä päättää välipalahetkeen puiden katveessa olevassa kahvilassa, Pikku Puhurissa, joka tarjosi eläinystävällisiä herkkuja ja pelasti nälkäkiukulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti